Pälkäneen seurakunta käynnisti vaalivalmistelut
Seurakuntavaalit pidetään tämän vuoden 2026 syksyllä
Ehdokasasettelu päätyy 15.9.
Ennakkoäänestys on 3.-7.11.
Varsinainen vaalipäivä on 15.11.
Kirkkovaltuusto päätti, että vuosille 2027-2020 valitaan 17 kirkkovaltuutettua. Tällä hetkellä kirkkovaltuustossa on 19 valtuutettua.
Kirkkovaltuusto päätti, ettei seurakuntaa jaeta varsinaisena vaalipäivänä äänestysalueisiin.
Vuoden 2022 vaaleissa seurakunta oli jaettu kahteen äänestysalueeseen; Luopioinen ja Pälkäne. Varsinaisena vaalipäivänä annettiin 324 ääntä. Luopioisten äänestysalueella annettiin 69 ääntä ja Pälkäneen äänestysalueella 255 ääntä.
Ennakkoon annettiin 644 ääntä. Yhteensä seurakuntavaaleissa annettiin 968 ääntä. Varsinaisena vaalipäivänä äänioikeutettu voi äänestää vain omalla äänestysalueella. Ennakkoäänestäminen on kasvanut kaikissa edellisissä vaaleissa, kun
ennakkoäänestys on mahdollista kaikissa ennakkoäänestyspaikoissa koko Suomen evankelisluterilaisen kirkon alueella.
Kirkkovaltuusto asetti vaalilautakunnan valmistelemaan ja toimittamaan seurakuntavaalit
Vaalilautakunnan puheenjohtajaksi valittiin kirkkoherra Jari Kemppainen, muiksi jäseniksi Katri Kantonen, Suvi Rantanen, Heikki Hemilä ja Juha Ylinen.
Varajäseniksi Miia Asila, Eija Hepokari, Carita Lindholm, Katja Huuhtanen, Jukka Kittilä ja Reijo Keskinen.
Viestintä
Kuulutukset tai ilmoitukset julkaistaan seurakunnan verkkosivuilla ja Sydän-Hämeen lehdessä.
Wed May 13 15:58:00 EEST 2026