Luopioisten kirkko
Niementie 2, 36760 LUOPIOINEN
600
Pelastussuunniyelma löytyy osoitteesta http://pelsu.fi/u/pHj7
Luopioisten kirkko on valmistunut vuonna 1813 ja on ruoveteläisen kirkon rakentajan Matti Åkergrenin rakentama puinen ristikirkko.
Kaksiosainen alttaritaulu kuvaa Jeesuksen ottamista ristiltä ja pyhää ehtoollista. Ne on ostettu hauholaiselta V.E.A. Bosinilta vuonna 1846. Kirkossa olevat muut maalaukset on tehnyt taiteilija Antti Salmenlinna vuonna 1939.
Kirkon vieressä olevaan sankarihautausmaahan on siunattu 132 luopioislaista. Sankaripatsaan on suunnitellut Kirsti Liimatainen.
Kirkon urut on rakentanut kangasalalainen urkurakentaja B.A.Thule vuonna 1890 ja ne on entisöity 2004.Urut ovat mukana Sibelius-akatemian historiallisten urkujen listalla.
Kirkko on sisäpuolelta peruskorjattu vuosina 1999 - 2000. Vuosina 2008 - 2009 kirkko maalattiin ulkoa ja sen katto uusittiin. Kirkossa on istumapaikkoja noin 800 hengelle.
Sijainti kartalla
Tapahtumat
Niementie 2, 36760 LUOPIOINEN
Messu
Luottamushenkilöiden kirkkopyhä (kirkkovaltuusto, kirkkoneuvosto, kappeliseurakunnan johtokunta, vastuuryhmät) ja uusien työntekijöiden tehtävään siunaaminen. Jari Kemppainen, Ritva Huomo, Heidi Heikkala.Niementie 2, 36760 LUOPIOINEN
Messu
Vanhemman väen kirkkopyhä. Keittolounas ja ohjelmahetki seurakuntakeskuksella messun jälkeen.Niementie 2, 36760 LUOPIOINEN
Sadonkorjuumessu
Janne Vesto, Heidi Heikkala, Luopioisten kirkkokuoro, Kukkian Maa- ja Kotitalousnaiset. Voit tuoda satoasi siunattavaksi kirkkoon!Niementie 2, 36760 LUOPIOINEN