Ihmettelin, että mistä tämä virsi nousi ajatuksiini. Sanoja toistaessa oivalsin, että tuo ensimmäisen säkeistön loppuhan tiivistää paastonajan ytimen: oman elämän uudelleen tarkastelun suhteessa toisiin ihmisiin ja Jumalan tahtoon, Jumalan tahdon kyselyn ja armoon turvautumiseen päätymisen, sillä oma elämä on aina vajavaista. ”Siis kääntykää, nöyrtykää parannukseen ja suostukaa armahdukseen.”

Kotiin päästyäni otin kännykästä esiin virsikirjan ja tutkin tuon virren 178 historiaa. Omituista kyllä miten tuo virsi tuntui tutulta jo lapsuusajoilta, vaikka virsikirjaan se oli otettu vasta v.1986. Selitys löytyi virren alkuperästä. Siionin kanteleeseen eli evankelisen liikkeen käyttämään laulukirjaan se olikin otettu jo v.1910. Nyt ymmärsin. Muistin äidin pienen valkoisen virsikirjan, jossa oli liiteosana Siionin kannel. Olin siis todellekin kuullut virttä laulettavan jo lapsuudessani. Silloin kävimme evankeliumiseuroissa sukulaisten luona, sillä isän serkku oli evankelisen liikkeen maallikkosaarnaaja. Tuo laulu on yhä Siionin kanteleen kokoelmassa numero 309 ”Ei paina mun murheeni täällä, kun Jeesus on ystäväni. Hän kanssani on joka säällä, myös synkkinä päivinäni”. Sanoitus on iloinen ja luottavainen, suorastaan huoleton. Alkuperäiset sanat kuulostivat kovin tutuilta, samoin luottavainen uskon asenne.

Oivalsin, että tuo virsihän on kulkenut matkassani läpi elämän. Muistan myös, kun tuota virttä laulettiin Vaasan kirkossa poikani konfirmaatiomessussa. Vierellä lauloi isäni, joka oli saapunut konfirmaatioon lähes suoraan Seinäjoen keskussairaalasta. Uhkaava terveyshuoli oli väistynyt ja siinä hän nyt lauloi sukupolvien ketjun vanhimpana. Virsi nostatti tunteet ja kiitollisuuden kyyneleet kummallekin pintaan.  Kun v. 2003 aloitin seurakuntapastorina Kurikan seurakunnassa, tuota virttä laulettiin voimallisesti kirkossa, kinkereillä ja kotiseuroissa. Se oli yksi seurakunnan suosikkivirsistä.

Koen, että virren ajatus uskosta elämää kannattelevana voimana sukupolvesta toiseen kuvastaa myös tätä kyläyhteisöä, jonka keskellä nyt elän. Uskosta ei tehdä suurta numeroa, se kulkee pohjavirtana. Näkyvänä merkkinä tahdotaan vaalia niitä perinteitä, joita edeltävät sukupolvet ovat luoneet. Kesällä Laitikkalassa kiivetään Kirkkokalliolle hartaushetkeen ja pitkäperjantaina vietetään Ristinjuhlaa. Laitikkalan diakoniapiiri on vastannut Ristinjuhlan järjestämisestä jo vuodesta 1947 ja perinne on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Tulevana pitkäperjantaina klo 13 vietetään Laitikkalan seurantalolla Ristinjuhlan 80-vuotisjuhlaa. Saamme vieraiksemme oman seurakunnan paimenten ja kanttorien lisäksi myös Tampereen hiippakunnan piispa Matti Revon. Tervetuloa juhlimaan kanssamme!

Eija Kasari, sairaalapastori
Laitikkalan kyläläinen