Evankeliumitekstistä ja laulamastamme Hoosianna-hymnistä ymmärrämme, että Jeesus sai Jerusalemiin saapuessaan innostuneen ja kuninkaallisen vastaanoton. Tänä päivänä kuninkaalliset ja muut valtioiden johtajat ja suuret julkkikset saapuvat valtiovierailuille ja punaisille matoille turvasaattueiden ympäröiminä panssarilasein varustelluissa mustissa hienoissa autoissa. Vierailusta on etukäteen uutisoitu ja tapahtumaa huolella valmisteltu ja vastassa oleva kansa erottaa joukosta selvästi sen, jota on tultu tervehtimään.  

Juutalaisten kansa odotti kuningasta ja messiasta, mutta he eivät tienneet, kuka hän on ja koska hän tulee. He odottivat varmasti aivan toisenlaista kuningasta ja kansan vapauttajaa, kuin nöyränä rauhan ruhtinaana saapuva Jeesus oli. Heille oli kuitenkin ”uutisoitu”, eli ennustettu profeetta Sakariaan kirjassa, miten hänet voi tunnistaa: ”Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa.”  

Jeesus tunsi nämä opetukset ja osasi toimia niiden mukaan.  Kun Jeesus sitten ratsasti aasilla väkijoukkoon, Jeesuksen seuraajat ja ihmetekoja todistaneet ensimmäisinä, sitten muukin kansa, tunnisti ja ymmärsi, että hän on se odotettu kuningas, vaikkei hänellä ollut näkyviä vallan merkkejä, kruunua, valtikkaa, virallista virkamääräystä ja palvelusväkeä.  Ja väkijoukko alkaa osoittaa suosiotaan huudoin, lauluin ja vaatteita ja oksia heilutellen.

Adventti tarkoittaa saapumista, Jeesus tulee monella tavalla meitä kohti. Neljän adventtisunnuntain aiheet, kertovat samasta Jeesuksesta eri ominaisuuksia ja näkökulmia, miten hän saapuu luoksemme. Raamatunteksteistä luemme Kristuksen tulemisesta kansansa keskelle Jumalan antamien lupausten täyttäjänä ja aikojen lopulla kaikkeuden Herrana. Kristus tulee tänäänkin seurakunnan keskelle ja ihmisten sydämiin sanassa ja sakramenteissa, eli kasteessa ja ehtoollisessa. Ja jouluna juhlimme Jumalan tulemista ihmiseksi Jeesus-lapsessa.

Adventtikynttelikön neljä kynttilää kertovat saman hieman eri sanoin, kynttilät on nimetty toivon, rauhan, rakkauden ja ilon kynttilöiksi. Näitä, Toivoa, rauhaa, rakkautta ja iloa Jeesus tahtoo meille tuoda.  Toivosta, rauhasta, rakkaudesta ja ilosta tiedämme, että Jumala poikansa Jeesuksen ja Pyhän Henkensä kanssa toimii maailmassa.

Tänään, ensimmäisenä adventtina korostuu nöyryys ja toivo. Ensimmäinen kynttilä herättää meissä odotuksen ja toivon. Pimeyteen syttyy ensiksi pieni valo, toivon kipinä. Toivo murtaa synkimmän pimeyden ja valon määrä kasvaa odotuksen jatkuessa. Toivo on sitä, että näkee valoa ja hyvää pimeyden, pahuuden ja huolienkin keskellä, tai ainakin jaksaa uskoa ja luottaa siihen, että valoa ja hyvyyttä on olemassa ja löydettävissä, edessäpäin, vaikka juuri nyt tuntuisi kaikki synkältä. Toivo saa meidät jaksamaan ja toimimaan, nousemaan aamulla ja huolehtimaan päivän askareista ja tekemään työtä tavoitteiden ja unelmien eteen.

Aasilla ratsastava Jeesus ei julistanut kovalla äänellä sotajoukkojen edessä kansalle pikaista vihollisen vallasta vapautumista ja parempaa tulevaisuutta. Jumalan lupausten täyttäjänä Jeesuksen kuninkuus oli toisenlaista. Hän johti, ohjasi seuraajiensa keskellä esimerkillään ja lopulta antoi oman henkensä meidän puolestamme voittaakseen vihollisen vallan. Jeesus toi toivon Jumalan valtakunnasta, jonka kuningas Hän on.  Jumalan valtakunta on rauhan, rakkauden ja oikeudenmukaisuuden valtakunta, joka toteutuu jo nyt, siellä, missä on rakkautta, auttamista, rauhan rakentamista ja anteeksiantamista, siis Jumalan läsnäoloa.  Täydellisenä Jumalan valtakunta toteutuu Hänen luonaan taivaassa, jonne meillä on pääsy, kun otamme vastaan Jeesuksen.

Seurakuntamme ympäristövastaavana innostuin löydöstä, jonka tein, kun valmistelin tätä puhetta. Opin, että sana Nöyryys, joka on tänään jo monta kertaa ollut esillä, tulee latinankielen sanasta humilitas, joka viittaa multaa ja maaperää tarkoittavaan sanaan humus. Nöyrä aasilla ratsastava Jeesus, muistuttaa meitä siitä, että Ihminen on samaa ainetta kuin maa.  Maasta meidät on luotu ja maahan kerran palaamme. Ihmisen ja luonnon hyvinvointi on sidottu toisiinsa, olemme täysin riippuvaisia luomakunnasta.  Jeesus on läsnä luomakunnassa ja sen kärsimyksessä ja kutsuu meitä kestävään elämäntapaan, luomakunnan huomioimiseen, tekoihin ympäristön hyväksi, rukoukseen, kohtuullisuuteen ja nöyryyteen.  Myös joulun valmisteluissa, lahjoja hankkiessamme ja joulupukille toivomuskirjeitä kirjoittaessamme.

Kansa tunnisti kuninkaansa, kun hän tuli, niin kuin oli kerrottu, aasilla ratsastaen. Mistä me tunnistamme Jeesuksen? Miten Jeesus saapuu meidän luoksemme? Miten meidän pitäisi tehdä hänelle tilaa, ottaa hänet vastaan.

Jeesus ei tule tänään luoksemme aasilla, eikä hippibussivolkkarilla. Hän tulee uskon kautta, ja Raamatun sana ja sakramentit ovat hänen kulkuneuvonsa. Jo pienenä lapsena hän tuli pyhässä kasteessa elämäämme. Hän otti meidät lapsikseen ja lupaa olla kanssamme joka hetki. Ja tänäänkin viettäessämme ehtoollista hän antaa itsensä meille ravinnoksi leivässä ja viinissä. Jeesus siunaa meidän elämämme.

Jeesus tulee luoksemme rukouksessa, hän on luvannut kuulla kiitoksemme, pyyntömme ja sanattomatkin huokauksemme, hän on luvannut kantaa taakkamme ja vastata rukouksiimme ajallaan ja tavallaan. Itse ainakin rauhoitun, kun rukouksessa jätän asiani Jeesukselle, uskon, että hänen läsnäolonsa antaa rauhan.

Jeesus tulee luoksemme myös lähimmäisissämme, yksinäisen, sairaan, kiusatun ja köyhän hahmossa, jokaisen apua tarvitsevan hahmossa. Miten otamme Jeesuksen vastaan heissä, miten kohtaamme lähimmäisemme?  Jeesus tulee luoksemme myös niiden lähimmäistemme hahmossa, jotka tukevat ja auttavat meitä elämämme haasteissa.

Jeesus tulee luoksemme, lahjoittaa meille itsensä, kun uskomme. Ehkä se pienikin uskon siemen, lapsuudessa kylvetty, on niin kuin se vaatimaton aasi, jolla Jeesus saapuu sydämiimme, kantaa meitä ja vahvistaa toivoa, antaa rauhan, rakkautta ja iloa.

Päivi Giren

diakoni