Väistämättä tuli mieleen, kuinka paljon omassa tiimalasissa on hiekkaa jäljellä. Puhuimme armon ajasta ja siitä että Jumala on ajan yläpuolella. Puhuimme siitäkin, että meidän suoraviivaisessa ajassamme on myös syklisen aikakäsityksen piirteitä. Erityisesti vuodenaikojen toistuva kierto vaikuttaa meidän elämään ja ajan kokemiseen yllättävän paljon. 

Uudessa testamentissa on peräti neljä aikaan liittyvää sanaa. Hoora tarkoittaa hetkeä tai tuntia. Kronos tarkoittaa kuluvaa aikaa. Siitä tulee sana kronologia eli tapahtumien aikajärjestys. Kairos taas tarkoittaa oikeaa tai otollista aikaa jollekin asialle. Hyvä käännös Raamatun kairokselle voisi olla Jumalan hetki. Kairos on hetki tai aika, jossa Jumala hoitaa tai kutsuu ihmistä. Kairokseen liittyy siis Jumalan läheisyys.

Kun etsin aineksia alustukseeni, löysin netistä myös erään jalkapallovalmentajan kirjoituksen. Hän kirjoitti siinä kronoksen ylivallasta, ei vain arkielämässä vaan myös urheiluvalmennuksessa. Me seuraamme kelloa, laadimme aikatauluja ja tuijotamme määrää, mutta unohdamme helposti kairoksen: läsnäolon ja levollisuuden. Kuitenkin juuri kairos on se, jota minkä tahansa ikäinen ihminen kaipaa ja tarvitsee. Lapsi tarvitsee levollista läsnäoloa, aikuinen tarvitsee sitä ja yhtä lailla vanhuskin. Että joku on eikä kiirehdi pois. 

Vasta kairoksen levollisuudessa ja läsnäolossa voi tapahtua myös uusien asioiden oivaltaminen. Niin arkisten kuin hengellistenkin. 

Kairosta lähelle tulevat myös ne tilanteet, jossa aika menettää merkityksensä ja kello unohtuu kokonaan. Niin voi käydä järvellä, metsässä, konsertissa tai saunan lauteilla. Ystävän kanssa keskustelu ja lapsen leikki ovat myös tällaisia hetkiä. Näitä kairoksia voimme antaa lahjaksi toisillemme – jos osaamme olla läsnä ja unohtaa kiireen.

Neljäs aikaan liittyvä sana uudessa testamentissa on aion. Se merkitsee ikuisuutta. Siitä meillä ei ole kokemusta eikä sen olemuksen pohtiminen ole kovin tarpeellistakaan. Tärkeämpää on kuulla Jumalan kutsu,  niin että pääsisi näkemään ja kokemaan ikuisuuden Jumalan luona.

Miestenillassa käymämme keskustelun aikana yksi mies huudahti: ”Nyt se loppui”. Hiekka tiimalasissa oli valunut alas. Sekin on yksi ajan ominaisuus. Että se loppuu. Yhtenä päivänä me kuolemme. Mutta kaikkina muina päivinä me elämme.

Janne Vesto
Luopioisten pappi