Tobias oli juuri selvinnyt vaarallisesta ja vaikeasta matkasta, jonka hän teki isänsä pyynnöstä ja toisten hyväksi. Matka oli täynnä epävarmuutta, mutta sen päättyessä onnellisesti matkassa mukana ollut enkeli kehotti häntä kiittämään Jumalaa – ei vain hiljaa mielessään, vaan kuuluvasti ja rohkeasti kaikkien edessä.

Tämä kehotus koskettaa meitäkin. Meillä jokaisella on oma matkamme – joskus se on raskas, joskus täynnä yllätyksiä. Ja usein vasta jälkeenpäin huomaamme, miten Jumala on kulkenut kanssamme, suojannut, johdattanut ja antanut voimaa. Silloin on aika kiittää.

Jumalan hyvät teot eivät aina ole suuria ihmeitä. Ne voivat olla pieniä arjen lahjoja: ystävän tuki, rauha levottomuuden keskellä, oivallus, joka tuo toivoa. Kun pysähdymme ja katsomme taaksepäin, huomaamme, että Jumala on ollut mukana – ehkä juuri silloin, kun luulimme olevamme yksin.

Kiitollisuus avaa silmiämme. Se kääntää katseemme pois puutteista kohti Jumalan hyvyyttä. Ja kun jaamme toisille sen, mitä olemme kokeneet, saamme olla jakamassa toivoa ja iloa toisillemme.

Tänään voimme kysyä itseltämme: missä olen kokenut Jumalan hyvyyttä? Mikä hetki elämässäni kertoo siitä, että Jumala on ollut läsnä? Kiitä siitä. Ja jos et vielä näe sitä, pyydä Jumalaa näyttämään, avaamaan silmät – hän kyllä vastaa sinulle.

Virpi Järvinen, eläkerovasti Pälkäne