Uutislistaukseen

Pälkäneen Onkkaalan seurakuntatalo purettaneen ensi vuonna

Pälkäneen seurakunta valmistautuu purkamaan Onkkaalan seurakuntatalon ensi vuonna.
Vuonna 1979 valmistuneessa seurakuntatalossa todettiin muutama vuosi sitten sisäilmaongelma.

Vuoden 2020 kiinteistöstrategiassa linjattiin, että seurakuntatalolle ryhdytään etsimään korvaavia tiloja, koska rakennuksen korjaaminen nykymääräyksien mukaiseksi saattaisi maksaa uudisrakennusta enemmän.
Rakennus on pystytty pitämään käytössä tiivistyksen ja ilmanvaihdon korjausten avulla.

Keväällä tehdyssä tarkastuksessa seurakuntatalon öljysäiliö asetettiin käyttökieltoon, sillä sen seinämä oli syöpynyt 0,9 millimetrin vahvuiseksi. Rakennus sijaitsee pohjavesialueella, jossa öljysäiliöitä ei enää saa sijoittaa maan alle. Uuden öljysäiliön rakentaminen sisälle suoja-altaaseen tulisi kalliiksi, eikä vanhaa säiliötä voi korjata pinnoittamalla tai hitsaamalla.

Seurakunta on vuokrannut pihalle väliaikaisen öljysäiliön, jonka avulla rakennus ja käyttövesi saadaan pidettyä lämpimänä siihen saakka, kunnes toiminta siirtyy muihin tiloihin.
Kirkkoneuvosto esittää, että ensi vuoden budjettiin varataan määräraha seurakuntatalon purkamiseen.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on linjannut, että se hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä, johon mennessä öljylämmityksestä muutenkin luovutaan kaikissa tiloissa.

Seurakuntatalo sijaitsee keskeisellä paikalla ja on seurakunnan käytetyin rakennus. Seurakunta käy neuvotteluita väistötiloista Onkkaalassa. Lisäksi selvitetään, miten kirkko voitaisiin muuttaa monitoimitilaksi.

Seurakunta valmistelee parhaillaan uutta kiinteistöstrategiaa, jossa tehdään linjauksia kiinteistöjen omistamisesta, ylläpidosta ja käytöstä. Sen avulla varmistetaan ja turvataan seurakunnan ydintoimintaa palvelevat tarkoituksenmukaiset, turvalliset ja terveelliset toimintatilat. Tavoitteita asetettaessa otetaan huomioon seurakunnan tulevaisuuden näkymät.
Kirkkohallituksen palkkaama talotekniikan asiantuntija Jari Poutiainen kartoitti seurakunnan rakennukset keväällä. Kirkkoneuvosto nimesi kiinteistötyöryhmään Juhani Järvisen, Risto Lindholmin, Kirsi Urkon, Salla Paakkunaisen, Esko Peltosen sekä kirkkoherra Jari Kemppaisen ja talouspäällikkö Sari Janhusen.

11.6.2025 14.05