Uutislistaukseen

Taivaassa vain Jumala istuu

Tämän vuoden kinkereillä on keskusteltu uskontunnustuksesta. Eräillä kinkereillä sain yhdeltä osallistujalta lehtileikkeen, joka käsitteli aihetta. Siitä on peräisin tämän kirjoituksen otsikko.

Me tunnustamme kirkossa, että Jeesus ”astui ylös taivaisiin, istuu Isän kaikkivaltiaan oikealla puolella”. Se, että Jumala, koko maailmankaikkeuden Herra, istuu taivaallisella valtaistuimella, kuvaa hänen valtaansa. Yhdestäkään enkelistä tai muusta henkilöstä ei Raamatussa sanota, että hän istuu. Mutta kun Jeesus tehtävänsä suoritettuaan palaa Isän luo, hän istuu. Se siis osoittaa, että Jeesus on Isän vertainen, hän on Jumala.
Ajatus oikealla puolella istumisesta ei ole lähtöisin Uuden testamentin kirjoittajien kynästä. Psalmissa 110 kerrotaan kahdesta istujasta taivaassa:  ”Herra sanoo minun herralleni: Istu oikealle puolelleni…”. Näin psalmi avaa tietä Jeesuksen huikealla asemalle Isän vertaisena.
Se, että Jeesus istuu Isän oikealla puolella, merkitsee kahta asiaa: 1. Sitä, että hän on erityisen lähellä Jumalaa tai pikemminkin että hän on Jumala. 2. Samaan aikaan hän on kuitenkin erityisen lähellä meitä. Hänen taivaaseen astumisensa ei siis merkitse menemistä jonnekin kauas. Hän on meidän lähellämme Pyhän Henkensä kautta. Tämä käy ilmi mm. Apostolien tekojen ensimmäisestä luvusta.
Matka kolminaisuusopin kirkastumiseen oli kuitenkin pitkä. Siihen tarvittiin monta oivallusta ja Pyhän Hengen ohjausta. Suurin haaste oli ja on siinä, että tämä oppi ei avaudu järjelle. Meidän käsityskykymme ei riitä ymmärtämään Jumalan salaisuuksia, eikä meidän kielemme ilmaisemaan sitä, jonka hapuillen ajattelemme ymmärtävämme. Siksi Jumalasta on puhuttava vertauskuvin ja käyttämällä käänteisiä ilmaisuja kuten ikuinen, muuttumaton jne. 
Yksi vanhimmista vertauskuvista Isän ja Pojan suhteen kuvaamiseksi on tällainen: Niin kuin auringonsäde lähtee auringosta ja on samaa olemusta kuin aurinko, vastaava on Pojan ja Isän suhde. 
Jumalan kolminaisuutta voidaan palvoa, mutta ei selittää. Voimme ylistää häntä, vaikka emme läheskään kaikkea ymmärräkään. Se, että uskontunnustus lausutaan kirkossa seisten, muistuttaa tästä. Uskontunnustus on Jumalan ja hänen pelastustekojensa ylistämistä. 
Janne Vesto, 
Luopioisten pappi
 

3.4.2025 17.20