Psalmi 121 kuvaa monien elämänkysymysten keskellä matkaa tekevää kulkijaa, jolla on kuitenkin varma tietoisuus ja turvallisuus siitä, miten eteenpäin tullaan pääsemään. Tästä, yhdestä lempi psalmeistani, huokuu järkkymätön usko ja sisäinen rauha. Vaikka taival edessä ei tulisi olemaan helppo, vaikka edessä olisi ylipääsemättömän vaikeita esteitä, vuoria, joita ei voi kiertää, psalmin kirjoittaja uskoo Jumalan avulla voivansa voittaa esteet ja jaksavansa perille. ” Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan”, hän toteaa.  Koska kaikki on Jumalan kädestä lähtöisin, koska hän on kaiken luoja, niin hänellä on myös voima auttaa. Luotu, sinä ja minä saamme jäädä Luojamme käsiin. Jumala voi tehdä sen, mikä ihmiselle on mahdotonta: antaa rauhan ja turvan, jota maailma ei voi antaa. Elämän kysymysten keskellä saamme psalminkirjoittajan tavoin nostaa katseemme Häneen myös silloin, kun joudumme ottamaan askeleita, joita emme haluaisi ottaa, ja silloin kun koemme, ettemme kykene siihen polkuun, joka on eteemme avattu. Psalmissa vakuutetaan: Herra varjelee kaikki sinun askeleesi, sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina. Kaikki askeleet. Herra näkee koko tien, sen mutkat ja mäet. Hän tietää lepopaikat ja on edeltä valmistanut matkaan tarvittavan avun ja päämäärän.

Lähestymme kirkkovuoden päätöstä. Meitä on kuljetettu erilaisia teitä ja vaiheita tähän päivään. On ilon aihetta, huolia ja murheita. Ensi pyhänä on Valvomisen sunnuntai. Siihen sisältyy pyyntö Jumalalle: havahduta meidät valveille, näkemään missä mennään, huomaamaan, miten paljon Jumalan hyviä lahjoja on tullut osaksemme. Joskus aivan arkisen, jokapäiväisen hyvän huomaaminen elämässä antaa valtavasti voimaa ja jaksamista. Pyydämme Jumalalta myös: Ravistele hereille meitä, jotka emme aina ymmärrä, miten paljon tarvitsemme armoasi ja apuasi aloittaaksemme taas uuden päivän matkan. Pyydämme myös rohkeutta nähdä oma pahuus, velttous ja välinpitämättömyys. Kehotus valvomaan ja rukoilemaan on kehotus elämään lähellä Jeesusta. Se on rohkaisua luottamaan Jumalaan, hänen hyvyyteensä ja armoonsa.

Valvomisen sunnuntain kirkkotekstit painottavat valppautta, vastuuta ja viisautta valita oikea tie ja muistaa päämäärää, jota kohti olemme kulkemassa. Paavali kirjoittaa Tessalonikan seurakunnalle ”meidän on pukeuduttava uskon ja rakkauden haarniskaan ja otettava kypäräksemme pelastuksen toivo.”. Uskon ja rakkauden haarniska ja toivon kypärä kuvaavat kristityn elämänasennetta, joka on kasvanut ja vahvistunut koettelemusten koulussa, tai yhtä hyvin lapsen uskoa, luottamusta, joka ei kyseenalaista Jumalan lupauksia ja hyvää tahtoa.

Kirkkovuoden kääntyessä jo lopuilleen on hyvä pysähtyä ja ajatella kuljettua matkaa. Millaisin voimin ja mihin turvaten olen kulkenut polkuani? Ovatko elämän eilisessä koetut voitot ja tappiot saaneet vahvistaa luottamustani Jumalan huolenpitoon? Ei kai mikään katkeruuden juuri ole saanut vahvistua? Meitä muistutetaan siitä, että Jumala näkee kaiken, tekemiset ja jättämiset, hyvyydet ja vääryydet, ilot ja murheet. Paavali jatkaa kirjettään: ”Jumala ei ole tarkoittanut, että saisimme osaksemme vihan vaan että pelastuisimme Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa. Kristus on kuollut puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä hänen kanssaan, olimmepa valveilla tai kuoleman unessa. Rohkaiskaa ja vahvistakaa siis toinen toistanne.” Hyvän Jumalamme tahto on, että nostamme katseemme häneen ja uskomme elämämme hänen varaansa.

Virpi Järvinen

rovasti, el.