Taivasta lähellä
Otsikon sanat oli painettu t-paitaan, jonka pari vuotta sitten sain Paulalta, kun poikkesin Pälkäneelle. Olin lahjasta iloinen, mutta kun laitoin sen päälleni, jäin miettimään: voinkohan käyttää tätä? Olenko tarpeeksi hyvä uskovainen, jonka ajatukset kulkevat lähellä taivasta? Enkö päinvastoin ole aika maallistunut ajatuksiltani ja varsinkin käytökseltäni, ajattelin.
Mutta Taivaan Isä näki varmaan hengellisen tilani ja esitti kutsun taivaallisiin. 9.11.23 hän kutsui pois rakkaan vaimoni Ruut Kaarinan, Kaisan. Kohdallani toteutui kristinopin sana: Jumala vetää ihmistä lähemmäksi itseään elämänkohtaloilla.
Kaisa sairasti neljä viikkoa viimeistä sairauttaan, ja kävin häntä lähes joka päivä katsomassa sairaalassa. Keskustelimme paljon. Aiheena olivat tietenkin usein omat rakkaat: neljä aikuista lasta, kymmenen reipasta lastenlasta ja neljä pientä lastenlastenlasta. Heistä luopuminen tuntui Kaisasta raskaalta.
Mutta puhuimme myös taivaallisista. Millaista se iankaikkinen elämä Jumalan luona oikein on? Emme yltäneet Ilmestyskirjan korkeuksiin, vaan keskustelumme kulki sillä tasolla, millä meidän kristillisyytemmekin oli. Olimme kasteessa saaneet kutsun Jumalan lapseksi, lapsina ja nuorina kodissa ja pyhäkoulussa opetusta Jeesuksen seuraamisesta ja jo nuorina vastanneet Jeesukselle: tahdon. Jeesuksen ristinkuolema ja ylösnousemus oli ollut elämänmatkallamme se perusta ja turva, mihin molemmat olimme saaneet luottaa. Sen ”Kaiken se kestää.”
Noina elämänsä viimeisinä viikkoina Kaisa puhui usein Jeesuksesta ja hänen rakkaudestaan. Hän rohkaisi myös minua: Jaakko, kun pidät puheita, älä unohda sitä, mitä Jeesus on tehnyt puolestamme. Kerro ihmisille aina, että häneen uskoen pääsemme taivaaseen. Muuta tietä sinne ei ole. Jäin silloin muistelemaan virttä 229:3. Siinä tarjotaan meille jokaiselle mahdollisuus päästä lähelle taivasta – Jeesuksen Vapahtajamme seurassa. ”Hän luonamme on armollaan, lämmittää meidät paisteellaan ja taivasta jo päällä maan on hetki hänen seurassaan.”
Elämänmatkamme kristittyinä jatkuu. Monet tahot vetävät meitä pois siltä tieltä, jolla Jeesusta seurataan ja häneen uskotaan. Opetus ”kaikki pääsevät taivaaseen” saa monet kastetut luopumaan kilvoittelusta ja ajattelemaan: mitä hätää tässä sitten on. Mutta niin se ei mene. Raamattu sanoo, ettei taivaaseen pääse mitään epäpyhää, ei pienintäkään syntiä. Sinne pääsevät vain ne, jotka päivittäin tekevät parannusta omista synneistään ja saavat ne anteeksi Jeesuksen armosta.
Siksi rohkaisen itseäni ja teitä entisen seurakuntani jäseniä uskon kilvoitukseen Hepr.12:2 sanoin: ”Pankaamme pois kaikki, mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin ja juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme katse suunnattuna Jeesukseen uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään.
Jaakko Uronen
Rovasti, Hyvinkää
2024-03-18 19:14:59.0