Diakonian juhlaa ja arkea

Ammatillinen diakonia Suomessa alkoi 150-vuotta sitten, kun ensimmäinen diakonissa Mathilda Hoffman vihittiin virkaan. Diakonian juuret ovat paljon vanhemmat ja löytyvät Raamatusta. Vanhan Testamentin profeetat kehottavat murtamaan leipää nälkäisille, avaamaan koti kodittomille, vaatettamaan alaston ja auttamaan apua tarvitsevaa (esim. Jesaja 58). Jeesuksen opetukset ja oman elämän esimerkki lähimmäisenrakkaudesta sekä alkukirkon tapa huolehtia vähäosaisista ohjaavat koko kirkkoa ja kaikkia sen jäseniä, erityisesti diakonian viranhaltijoita, yhteiseen tehtävään, elämään kristittynä arjessa. 
Diakonia tarkoittaa uskoon ja rakkauteen perustuvaa palvelua. Sen tehtävä on etsiä, lievittää ja poistaa hätää, kohdaten ihminen kokonaisvaltaisesti. Vaikka diakoniaa on kirkkolain määräämänä ja ammatillisestikin harjoitettu jo pitkään, ei se vielä ole saavuttanut yhtä tavoitettaan: tehdä itsestään tarpeeton. Päinvastoin, tuntuu, että diakonian tarve vain kasvaa. 
Mieleeni on jäänyt diakoniaopinnoista erityisesti opetus, miten nähdä ja arvioida toinen ihminen. Voin katsoessani häntä nähdä kärsivän Kristuksen ja auttaessani häntä, autan itse Kristusta. ”Kaiken, minkä olette tehneet heille, olette tehneet minulle.” Voin katsoa häntä myös kuin katsoisin itseäni peiliin ja nähdä syntisen itseni.  Ymmärrän, että olen myös paljon virheitä tehnyt ja laiminlyönyt, samalla viivalla olemme, en yhtään parempi.  Joskus tarvitsen apua itse, joskus pystyn olemaan auttajan paikalla. Voin katsoa häntä myös Jumalan silmin arvokkaana Kristuksen lunastamana, armahdettuna lähimmäisenä, jota saan rakastaa kuin itseäni ja kohdella, kuin toivoisin itseäni kohdeltavan. 
Jukka Leppilammen laulua mukaillen: Katso silmillä rakkauden, kerro että välität ja tee sydämestäsi kaikki niin kuin Herralle!
Siunausta syksyyn
Päivi Giren 
Luopioisten diakoni