Eksyksissä

Kolmannella kerralla luulin jo osaavani reitin – mutta eksyin puolimatkassa. Ryteikköisellä hakkuuaukealla tajusin: Olen joutunut harhaan.
En ollut siitä muuten huolissani, mutta puhelimeni akku oli melkein tyhjä eikä minulla ollut muuta karttaa. Katselin puhelinsovelluksen karttaa ja yritin päätellä ilmansuuntia. Mutta mitään selkeää kiinnekohtaa ei näkynyt. Vain pusikkoa ja avo-ojia moneen suuntaan.
Sitten aloin kuulla puhetta. Metsän laidasta hakkuuaukolle ilmaantui kaksi miestä. Tervehdin heitä huutamalla. Kun toinen mies vastasi, tunsin hänet äänestä. Kävelin miesten luo. Miehet olivat tarkastamassa taimikkojen kuntoa. Tuttu mies tunsi metsän hyvin, käänsi karttani oikein päin ja neuvoi minne päin minun pitää lähteä. Sen avulla pääsin taas oikealle reitille ja perille Aivujärvelle.
Tämä tapaus tuli mieleen, kun luin sunnuntain otsikon ”Totuus ja harha”. Joskus luulemme, että osaamme suunnistaa elämän ryteiköissä omin neuvoin. Emme tarvitse toisten neuvoja emmekä Jumalan sanaa oppaaksi. Unohdamme kysyä häneltä: Herra, onko tämä se suunta, johon minun pitäisi mennä?
Joskus eksymisen tai tekemänsä virhearvion huomaa pian. Joskus sen tunnustaminen on äärimmäisen vaikeaa. Onhan se noloa myöntää, että oli väärässä. 
Kuitenkin - totuus tekee tässäkin vapaaksi. On parempi päästä takaisin polulle, kuin että jäisi harhaan.
Elämä kristittynä on joskus kulkemista ryteiköissä. On vaikeaa tietää, mikä on totta ja oikeaa, ja mikä on oikea tie jos tietä ei näy. Monissa tilanteissa ei ole yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua. Se ei tarkoita, että mikä tahansa ratkaisu olisi yhtä hyvä. 
Kristittyinä meidän tärkeää pitää Kartta esillä ja akku ladattuna. Kartta näyttää tien ja kertoo määränpään. Jumala itse lataa akkuamme kristittyjen yhteyden kautta Suuri Kartanpiirtäjä on myös itse luvannut kulkea rinnallamme. Ei vain silloin, kun polku tuntuu selkeältä, vaan myös silloin, kun joudumme ryteikköön. 

”Tutki minut, Jumala,
katso sydämeeni.
Koettele minua,
katso ajatuksiini.
Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä,
ja ohjaa minut ikiaikojen tielle”.

Psalmi 139:23-24

Janne Vesto
Luopioisten pappi