Suvi suloinen
Sain kerran muinoin seurata ammattiohjaajan työtä, kun hän opasti harrastajia valmistautumaan rooleihinsa pienessä näytelmässä. Vain yksi tiivistetty ohje jäi minun mieleeni: ”Tapahtuminen on verbeissä.” Esiintyjien piti pyrkiä sisälle näytelmän tekstiin tarkkailemalla teonsanoja. Edellä nyt sanomassani se siis ilmenisi sanoissa:” sain seurata, opasti, jäi mieleeni, pyrkiä sisälle.” Siinähän se tarina tosiaan on.
Joku saattaa ajatella kaukaa haetulta, mutta niinpä vain minulle tulee tuo ohjaajan lause mieleen, kun luen kertomusta eräästä öisestä keskustelusta. Johannes on sen tallettanut evankeliuminsa kolmanteen lukuun. Nikodemos- niminen fariseus oli kiivennyt salaa yöllä kattotasanteelle keskustelemaan Jeesuksen kanssa. Tämän persoona, puheet ja voimateot eivät olleet jättäneet häntä rauhaan.
Hän oli viisas mies, sellainen, jota arvostivat myös eri tavoin ajattelevat. Hänellä oli arvostettu asema sekä hengellisissä että maallisissa asioissa. Nikodemos ymmärsi myös, miten oli parasta toimia kiihkomielisten kanssa. Antaa heidän kiihkoilla, mutta itsen on parempi ottaa sillä välin ennakkoluulottomasti tarkoin selvää, miten asiat ovat. Jeesus oli saanut Nikodemoksen farisealaiset ystävät raivoihinsa. Mies itse halusi nyt kysyä itse, kuulla enemmän ja tarkemmin. Me olemme evankeliumin lukijoina sen keskustelun sivullisia kuulijoita. Keskustelu on täynnä keskeisiä asioita siitä, kuka Jeesus oli ja miksi hän oli tullut: Jotta kaikilla ihmisillä olisi sisimmän rauha elämässään Jumalan yhteydessä jo nyt ja sitten joskus.
Kertomus Nikodemoksesta on valittu sunnuntain evankeliumitekstiksi pyhänä, jonka aihe on Kolmiyhteinen Jumala. Jumala on salattu. Teologit, ateistit, filosofit ja agnostikot ovat ainakin yhdestä asiasta yksimielisiä: Jumalan olemassaoloa ei voi tieteellisesti todistaa. Eikä myöskään kumota.
Mutta niin olemattomaan ei silti jäädä, sillä uskon näkökulma vastaa: Kolmiyhteisen Jumalan salattua olemusta ei ihmisymmärrys tavoita. Mutta Hän on ilmoittanut itsensä Isänä Luojana, Poikana Lunastajana ja Pyhänä Henkenä Pyhittäjänä. Jumalanpalvelusten kirja tiivistää: ” Usko ei käsittele Jumalan olemusta tiedollisesti eritellen, vaan ihmetellen, ylistäen ja hänen armotekojaan julistaen.”
Ja miksi ne näytelmän ohjaajan sanat tulivat taas mieleeni? Siksi, että kun Jeesus selvittää Nikodemokselle Hengen työtä, Jumalan eläväksi tekevää työtä, hän käyttää vertausta. ”Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.” Joh 3:8 Tuuli itse ei näy. Mutta vaikutukset tuntuvat ja näkyvät.
Jumalan valtakunta on tapahtumista. Se on se suvi suloinen, joka yhä uudelleen ”luonnon uudeks luopi, sen kutsuu elohon.” Se on se ”Jeesus Kristus jalo ja kirkas paisteemme.. sun rakkautes liekki sytytä rintaamme, luo meihin uusi mieli, pois poista murheemme.” Se on myös sitä, kun ”Henkes virvoituksen, vain sielu saanut on, keväisen kaunistuksen, se saa kuin Libanon.” Suvivirtemme 571 on viimeisen päälle Kolmiyhteisen Jumalan ylistystä.
HHelvi Jousmäki
ElEläkepappi Sappeesta
29.6.2022 17.06