Uutislistaukseen

HUB Kukkiatalo luopuu työtiloista

28.9.2021 11.14

Luopioisten seurakuntakeskuksen alakerrassa toimiva HUB Kukkiatalo luopuu syyskuun lopussa työtilasta, jonka käyttö on jäänyt vähäiseksi. Luopioisten yrittäjät haluaisivat kuitenkin jatkaa kokoustilan vuokrasopimusta ainakin loppuvuoden ajan. Mikäli käyttäjiä riittää, vuokrasopimusta voitaisiin jatkaa kuukauden irtisanomisajalla.

 


Yrittäjät ehdottavat 33-neliöisen kokoustilan kuukausivuokraksi 100 euroa. Seurakunta on valmis vuokraamaan tilan 150 eurolla, joka on reilut 70 euroa edullisempi kuin huoneen osuus nykyvuokrasta.
Lähityökeskus on toiminut seurakuntakeskuksen alakerrassa vuoden ajan. Yrittäjät ovat uusineet tilojen valaistuksen, kohentaneet sisustusta ja hankkineet valokuituyhteyden sekä älylukon ulko-oveen.
Yrittäjät tarjoutuvat etsimään vapautuviin 42 neliömetrin työtiloihin uutta vuokralaista yhdessä seurakunnan kanssa. Yrittäjät uskovat, että valokuidun ja uusitun valaistuksen ansiosta tila voisi kiinnostaa yrityksiä.