Uutislistaukseen

Muistoja!

2.5.2021 23.05

Eräänä sateisena päivänä siivoilin hyllyjä ja keräilin sellaisia tavaroita pois vietäväksi, mitä en tarvitse. Monien tavaroiden ja kirjojen joukosta löysin myös muistokirjan vuosilta 1964-1969. Siihen aikaan koulukaverit, ystävät ja sukulaiset kirjoittivat runoja (muistoja.) kiiltokuvakirjaan.

Sitä selaillessa sivu sivulta, huomasin, kuinka monessa runossa oli mainittu Jumala.
Ja kaikissa toivotettiin onnea ja hyviä asioita elämään. Toivottiinpa jopa nättiä poikaa vierelle
vihkimisen hetkellä. Tässä pari muistoa:

Kielo kyllä kaunis on ,
mut’ ruusu kaunihimpi.
Isä, äiti rakas on,
mut’ Jeesus rakkahampi.

Tuolla ruusupensaikossa
puro hiljaa luikertaa.
Vieno ääni sulle kuiskaa,
luota Leena  Jumalaan.

Muistoissa oli myös runoja, joissa kerrottiin Taivaasta:
Tyttö nuori Herran taimi,
kasva täällä uskossa.
Että kerran kukoistaisit,
Taivaan yrttitarhassa.

 Pyhän kirkkovuoden aihe onkin: Taivaan kansalaisena maailmassa.
Taivaan kansalaisena saamme jo tässä ajassa kulkea taivastietä Jumalan
lapsina ja kokea, että Jumala on mukana jokaisessa elämämme hetkessä.
Hän on meidät luonut ja antanut jokaiselle elämän sekä rakastaa jokaista.
Hän on antanut Jeesuksen meidän syntiemme sovitukseksi ja saamme armosta, uskon
kautta ottaa vastaan pelastuksen. Oppaaksi matkalle Hän on antanut Sanansa ja
Pyhän Henkensä. Tästä valtavasta lahjasta saamme olla iloisia ja kiitollisia Jumalalle.
Taivaan kansalaisuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että säästyisimme murheilta, sairauksilta ym.
Mutta saamme mennä vaikeudetkin läpi Jumalan kanssa ja Hän antaa voimansa
kohdata vastoinkäymisetkin.

Toivottavasti jokaisella on ystäviä, joiden kanssa voi rukoilla ja kulkea kappaleen matkaa.
Nyt olemme menossa kohti kesää. Jumalan rakkaus näkyy meitä kohtaan myös ihanissa
vuodenajoissa, joista voimme nauttia. Iloitaan siitä.
Lopuksi laitan tähän äitini muiston rukoukseksi:
Kauniin orvokin kukan lailla,
maailman huolta vailla.
kulkekoon elosi tie,
läpi surujen kyynelten,
läpi maailman myrskyjen.
Hän mi orvokin loi,
sulle elon soi,
sua vaaroista varjella voi.

Leena Eerola
Kirkkovaltuutettu